Mistä tulen, kuka olen?

Rahankäyttö kotona

Minusta on äärettömän mielenkiintoista lukea ihmisten tarinoita siitä, miten he päätyivät sinne missä ovat. Jokaisella on oma, uniikki tarinansa kerrottavana, ja se tarina on johdattanut heidät nykyiseen elämäntilanteeseen.

Joskus elämä vie paikkaan, jota ei olisi osannut odottaa. Näin kävi myös minulle – kerron siitä hieman enemmän.

Lapsuuteni oli onnellinen. Olen 12-lapsisen perheen kahdeksas, ja elin sisarusten ympäröimänä isossa maalaistalossa isäni käydessä töissä ja äidin ollessa meidän lasten kanssa kotona. Rahasta oli paikoin todella tiukkaa, mutta puutetta perustarpeista ei koskaan ollut. Raha-asioista puhuttiin saman verran mitä suomalaisissa kodeissa keskimäärin – ei yhtään. Rahataitoja ei juurikaan opetettu, rahaa sai melkein aina kun pyysi, mutta esimerkiksi säästämisestä ei ollut puhetta.

Olen laman lapsi, synnyin vuonna 1989. Varhaisimpia lapsuusmuistoja on laman seurauksena myyty omakotitalo sekä muutto uuteen kaupunkiin, uuteen kotiin, sekä uuden koulun aloittaminen.

Olen aikuisena monesti ihmetellyt, miten vanhempani onnistuivat pitämään rahahuolet poissa meidän lasten silmistä. Sanomattakin on selvää, että isossa perheessä vaatteiden kierrätys sisarusten kesken oli ennemmin sääntö kuin poikkeus, eikä uusia leluja tai tavaroita kovin usein saatu merkkipäivien ulkopuolella. Silti en kokenut sitä niukkuutena, vaan oikeastaan aika luonnollisena asiana. Laman taloudelliset vaikutukset, erityisesti markan devalvaatio, oli vanhemmilleni murskaava, mutta he saivat tilanteen selvitettyä ja puskivat eteenpäin.

Huoletonta rahankäyttöä ja velkaantumista

Yleisin lause, jonka rahaan liittyen kuulin oli ”tuo loput takasin”. Meillä ei ollut viikko- tai kuukausirahaa, vaan rahaa pyydettiin erikseen silloin kun sitä tarvittiin, jolloin äiti iski setelin käteen ja sanoi edellä olevan lauseen. Koskaan ei oikein tiennyt että minkä verran se ”loput” on, mutta se aiheutti sen, että koko rahaa ei saanut käyttää.

14-vuotiaana menin ensimmäisen kerran töihin (mansikkamaalle, tienasin 200 € kahden viikon aikana), mikä avasi minulle ihan uudenlaisen maailman. 18-vuotiaana jätin kauppaopiston kesken, muutin Helsinkiin, ja menin kokopäiväseen työhön. Se sai minut tuntemaan itseni miljonääriksi. Palkkaa tuli säännöllisesti, ja se rahamäärä tuntui niin absurdilta! Ongelmia syntyi siitä, kun en osannut hallinnoida sitä. Vuokran maksoin aina ajallaan, koska asuin siskojeni kanssa, mutta kaikki muu meni mikä tuli.

Miettikääs nyt. Pienen paikkakunnan tyttö muuttaa Helsinkiin, yhtäkkiä tilille tupsahtaa säännöllisesti toistatuhatta euroa. Ei mitään vastuita, vaan ainoastaan huoletonta nuoren elämää. Taivas oli auki. Sen lisäksi asuin Etu-Töölössä, eli kaikki mahdolliset paikat törsäämiseen olivat kivenheiton päässä. Parhaimmillaan tili tuli kahden viikon välein, ja silti tili oli joka toinen viikko tyhjä. Niistä vuosista ei jäänyt latiakaan säästöön.

Äidiksi tulemisen vaikutus rahankäyttöön

Vuonna 2010, vain 21-vuotiaana, minusta tuli äiti, ja 2014 sain toisen lapseni. Olin lasten totaaliyksinhuoltaja alusta saakka. Yksinhuoltajuudessa itse lapsen hoitaminen ja huolenpito ei ollut rankkaa, vaan rankinta minulle oli yksinäisyys. Se, että ei ole sitä toista ihmistä jakamassa niitä kaikkia tunteita mitä vanhemmuuteen liittyy, voi olla aika musertavaa. Yksinäisyyteen linkittyi vahvasti myös tylsyys, ja tylsyys oli ja on ehdottomasti se laukaiseva tekijä ostelulleni. Kulutin aikaani nettikaupoissa, ja tilailin kotiin vaatteita ja muita tavaroita, ja koska tilini oli aina tyhjä, tilasin ne aina osamaksulla.

Tämä kerrytti pikkuhiljaa velkataakkaani, ja vuosikausia perintäkirjeet ja maksumuistutukset olivat osa arkeani. Ulosottoon asti en koskaan joutunut. En seurannut menojani mitenkään, vaan aina kun tuli rahaa, menin samana päivänä kaupungille, ja käytin ne. En osannut ajatella seurauksia, vaan joskus käytin myös vuokraan tarkoitetut rahat ajatellen, että kyllä minä jotenkin sen pystyn maksamaan. Elin kädestä suuhun, ja yleisin lause jonka rahaan liittyen sanoin oli ”ei oo rahaa”.

Rahattomuus vaikutti ihan kaikkeen. Mitään ylimääräistä ei voinut tehdä. Menot piti ajoittaa niille päiville, kun sain rahaa, eli käytännössä sosiaalitukia. Muistan monta kertaa, kun en voinut lasten kanssa lähteä esimerkiksi koulun joulumyyjäisiin, koska ne olivat päivää ennen lapsilisää, eikä tilillä tuttuun tapaan ollut rahaa. Se oli yksinäistä, noloa, turhauttavaa ja epätoivoista. Sain rahallista apua vanhemmiltani vuosien varrella, mistä olen enemmän kuin kiitollinen.

Miten minusta tuli yrittäjä ja sijoittaja?

Yrittäjä ja sijoittaja. Kaksi sellaista asiaa, joita en koskaan uskonut olevani. Oma tarinani sijoittajana alkaa vuodesta 2016. Tarkalleen ottaen 5.10.2016 oli se päivä, jolloin minusta tuli sijoittaja. Muistan edelleen sen uskomattoman fiiliksen, kun olin tehnyt Nordnetissa ensimmäisen rahastomerkinnän – minun teki mieli kiljua innosta! En voinut uskoa, että minä olin tosiaan ostanut rahastoa.

Mikä siihen sitten johti? Aika moni asia. Suurin syy sille oli muutoshalukkuus. En kerta kaikkiaan enää jaksanut elää rahattomana. Inhosin kaupassa käyntiä, koska se piti aina suorittaa laskimen kanssa. Inhosin juhlapyhiä, koska mihinkään ylimääräiseen ei ollut rahaa. Kaverisynttärit, juhlat ja jo pelkkä koulun kahvila herättivät epätoivon tunteita. Muistan kerran, kun kerroin siskolleni, että suurin haaveni on päästä kauppaan ja ostaa ihan mitä vaan mieli tekee ilman tarvetta rahojen laskemiselle.

Vuonna 2016 tämä muuttui. Muistan ajatelleeni, että elämä ei voi olla aina tällaista ikuista pennin pyöritystä. Katselin kaupassa ympärilleni, enkä nähnyt kenenkään muun kulkevan siellä laskin kourassa laskemassa ostoksiaan. Päätin, että nyt asian on muututtava. Rupesin selvittämään asiaa, ja tietoa kaivaessani törmäsin rahastosijoittamiseen. Samaan aikaan eräs silloin tapailemani mies näytti minulle omaa rahastosalkkuaan, johon oli ostanut lapsilleen rahastoa. Se tuntui aivan käsittämättömältä. Jollakin oli niin paljon ylimääräistä rahaa, että siitä riitti vielä lapsille säästöön!

Niinpä lokakuussa 2016 tein elämäni parhaimman päätöksen omaa talouttani koskien, ja sijoitin 15 € rahastoon. Sillä sekunnilla alkoi muutos tapahtumaan. Ajatukseni, asenteeni, ihan kaikki alkoi muuttumaan. Ei mitenkään räjähdysmäisen radikaalisti, vaan pikkuhiljaa, totutellen ajatukseen, että mullakin on oikeus vaurastua. Mullakin on oikeus rikastua. Saada vihdoin mielenrauha raha-asioiden kanssa.

Innostuin sijoittamisesta samantien. Aloin lukemaan blogeja, kirjoja ja artikkeleita säästämisestä ja sijoittamisesta, aloin budjetoimaan menojani euron tarkasti, liityin erilaisiin sijoitusaiheisiin Facebook-ryhmiin, imin kaiken tiedon minkä vain aiheesta löysin. Ja kun näin, miten rahasto-osuuksien arvo nousi, olin varma, että olin löytänyt tieni ulos velkaantuneesta ja rahattomasta tilanteestani.

Innostukseni sijoittamista kohtaan vei minut pankkiin töihin vuonna 2018, ja samaan aikaan ostin ensimmäiset osakkeet. Osakesijoittamisesta tulikin minulle rahastosijoittamista mielenkiintoisempaa, koska siinä on enemmän vauhtia ja riskiä. Etenin pankissa lopulta säästämisen ja sijoittamisen neuvojaksi, ja sain vihdoin tehdä sitä mitä halusin – auttaa muita sijoittamisen pariin. Olin siinä vaiheessa jo muutaman vuoden paasannut lähipiirilleni kyllästymiseen asti aiheesta, ja vihdoin sain tehdä sitä ihan luvan kanssa, ja siitäpä vielä maksettiin.

Vihdoinkin yrittäjäksi!

Tapasin puolisoni Amerikassa vuonna 2017, kun olin kahden lapseni kanssa siellä lomailemassa. Kun matkustin kolmen kuukauden loman päätteeksi Suomeen, meni noin kuukausi, niin olin lentokentällä vastassa tätä amerikkalaista komistusta, ja hän muutti luoksemme. Meitä on siunattu kahdella yhteisellä lapsella, ja asumme tällä hetkellä Turussa.

2021 olin kotona neljännen lapseni kanssa, kun aloin vakavasti miettimään yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjyys ja kaikki siihen liittyvä kiinnosti, ja tiesin sen olevan jossain vaiheessa edessä. Vielä ei ollut selvää, mitä alkaisin yrittäjänä tekemään, mutta uskoin vision kirkastuvan minulle. Ja niin kävi. Palasin tammikuussa 2022 vanhaan rooliini pankkiin, mutta jo helmikuussa jätin irtisanomisilmoitukseni. 1.3. perustin osakeyhtiön, ja pitkäaikainen unelmani kävi toteen. Olen vihdoin yrittäjä.

Tunnen edelleen joka aamu kiitollisuutta siitä, että saan tehdä juuri sitä mitä haluan. En ole koskaan aiemmin tuntenut tällaista paloa mitään työtä kohtaan. On ihmeellistä ja upeaa, että olen saanut elämältä työkalut muiden auttamiseen oman kokemusten ja ammattitaidon kautta. Olen täällä sinua varten.