Miksi rahasta tulee olla kiinnostunut?
Syy on yksinkertainen ja karu: missä raha, siellä valta. Tämä pätee niin yrityselämään, politiikkaan kuin ihmisten henkilökohtaiseen elämään. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että jokainen varakas tai rikas ihminen on valtaa hamuava riistäjä, vaan tämä on vain kylmä fakta. Raha tuo valtaa, joten haluatko tosiaan vallan elämästäsi olevan jollain toisella kuin itselläsi?
Raha koskettaa meitä jokaista. Se vaikuttaa elämäämme silloin kuin sitä on, ja erityisen vahvasti silloin kun sitä ei ole. Rahaan liittyy älytön määrä tunteita, ja se on edelleenkin keskustelunaiheena tabu monen kahvipöydässä, jopa parisuhteessa. Näin ei saisi olla.
Suurin huolenaiheeni kuitenkin on se, että raha on joillekin ihmisille tabu myös omassa henkilökohtaisessa elämässä. Tällä tarkoitan sitä, että ei tunneta oman talouden numeroita, eikä uskalleta ottaa niistä selvää. Tämä on erittäin haavoittuva tilanne. Elämässä voi tapahtua milloin vain suuria, odottamattomia muutoksia, ja mikäli oma rahatilanne on retuperällä, voi seuraukset olla katastrofaaliset
Raha mahdollistaa
Sanotaan, että raha ei tee ihmistä onnelliseksi. Minun korvaan se särähtää, koska kyllä raha vaikuttaa onnellisuuteen. Varakkaana ja rikkaana ihminen pääsee eroon kaikista köyhyyteen liittyvistä ongelmista, ja valinnan vapaus tehdä mitä huvittaa on varmasti ihan kiva asia sekin.
Rahattomuus vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti – sosiaalisiin suhteisiin, henkiseen hyvinvointiin sekä fyysiseen jaksamiseen. Rahaa ei mieti silloin kuin sitä on, mutta se on koko ajan mielessä silloin kuin sitä ei ole. Rahaa tarvitaan koko ajan ja joka paikkaan, ja sen puute tuntuu ja näkyy hyvin nopeasti arjessa.
Rahasta ja vaurastumisesta puhuminen mielletään yleisessä keskustelussa helposti kylmäksi ja kovaksi sisällöksi. Raha itsessään on neutraali asia; se vain on. Se on asia siinä missä mikä tahansa muukin aineellinen asia maailmassa. Eron asiaan tekee ihmiset ja ihmisten tunteet sekä suhtautuminen rahaan. Ihmiset määrittävät itse sen, miten he rahaan suhtautuvat, ja asettavat itse kaikki blokit, oletukset ja tunteet, mitkä siihen liittyy.
Hienoa tässä on se, että voimme itse päättää omista tunteistamme ja ajatuksistamme, sekä muuttaa niitä tarvittaessa.
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat
Valitettava tosiasia on, että edelleen, vuonna 2022, rahajakauma on epäsuhteessa miesten ja naisten välillä. Vaikka rahapuhe on lisääntynyt hurjasti viime vuosien aikana, on naiset edelleen alakynnessä, kun puhutaan varallisuuseroista. Edelleen on parisuhteita, joissa mies tekee rahan ja nainen hoitaa kodin. Itsessään tuossa ei ole mitään väärää, mutta siinä vaiheessa, kun rahasta tulee vallan väline, tilanne muuttuu huonoksi.
On jokaisen naisen vastuulla ottaa ohjat omiin käsiin ja muuttaa tilanne tasapuolisemmaksi. Sen voi parhaiten aloittaa sillä, että rikkoo hiljaisuuden ja kertoo miten haluaisi asian olevan. Sen jälkeen voi aloittaa aktiivisen muutostyön parempaan päin. Mikäli elää parisuhteessa, jossa vain toisella osapuolella on pääsy rahoihin, tai jossa vain toisella osapuolella on mahdollisuus vaurastua, on aika miettiä asioita uusiksi, ja ottaa vastuu omasta tilanteesta.
Kannustan kaikkia, varsinkin naisia, tavoittelemaan taloudellista itsenäisyyttä, jossa voit itse päättää elämästäsi ilman huolta tai pelkoa taloudellisesta turvasta. Raha on pääsylippu vapauteen.
0 Comments