Miten säästää rahaa?

Kirjoittanut Helena Rostedt
3.11.2022

Tili tuli, tili meni? Loppuiko palkka jälleen ennen aikojaan? Tuntuuko, että koko ajan tulee yllärilaskuja joihin et ole varautunut? Jos vastasit kyllä näihin, tästä tekstistä on varmasti hyötyä sinulle. Kerron tässä mielestäni parhaimmat vinkit siihen, miten muuttaa omia tottumuksia säästöystävällisemmiksi. Tiedän, että se voi tuntua hankalalta, ja monelle se myös onkin sitä, mutta sinnikkäällä asenteella, kärsivällisyydellä ja tavoitteen kirkastamisella se onnistuu.

Tapojen muuttaminen vaatii tietoista työtä. Miten se sitten käytännössä tapahtuu? Opiskelemalla, opettelemalla, ajan kanssa ja hitaasti. Jos et ole tottunut säästäjä, vaatii se aikaa. Tärkeintä on, että aloitat, koska vain siten voit kehittyä. Aika harva kuitenkaan jaksaa säästää säästämisen ilosta (puskurin säästäminen on mielestäni tylsintä ikinä!), mutta kun omat tavoitteet ovat selkeät, tekee se asiasta helpomman. Pohdi, miksi haluat säästää. Mitä varten säästät? Mitä tavoittelet? Miksi rahan säästäminen on sinulle tärkeää? Kirjoita se itsellesi ylös, ja palaa siihen aina, kun säästäminen tökkii.

Kannattaa muistaa, että ei koita kerta heitolla muuttaa kaikkia tapojaan, koska siitä harvoin seuraa kovin pysyviä muutoksia.

Erään tutkimuksen mukaan ihmisellä kestää 18-254 päivää, ennen kuin uusi rutiini tai tapa on muuttuu pysyväksi. Jokaisen kohdalla aika on yksilöllinen, mutta uskon, että suurimmalla osalla säästäminen muuttuu tavaksi jo parin kuukauden jälkeen. Omalla kohdalla olen huomannut, että kun jaksan noin kuukauden verran toistaa jotain, alkaa siitä muodostumaan rutiini. Välillä tulee tilanteita, kun säästäminen tökkii tai käytän säästöjä, mutta se ei haittaa. Se kuuluu asiaan, eikä siitä kannata stressata. Jos näin tapahtuu, mieti miksi niin kävi, ota opiksi, ja mene eteenpäin.

Seuravaksi listaan viisi vinkkiä säästämiseen. Kannattaa muistaa, että vinkkejä on netti täynnä, ja tästä listasta jää moni hyvä vinkki pois, mutta halusin rajata tämän niihin asioihin, jotka on oman kokemuksen perusteella auttaneet eniten.

 

 

1. Maksa ensin itsellesi

Tämä on tärkein sääntö, jonka olen säästämisestä oppinut. Niin helppo ja itsestään selvä, mutta kuitenkin sellainen, joka ei ollut käynyt mielessänikään ennen kuin sen kuulin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että heti, kun raha kilahtaa tilille, siitä otetaan säästöön siivu. On paljon helpompaa laittaa siitä 1800 euron palkasta 100 euroa säästötilille, kuin laskujen jälkeen jääneestä 400 eurosta. Tuloshan on sama, mutta ihmisen mieli toimii sillä lailla hassusti, että se kuvittelee pääsevänsä helpommalla säästämisessä, jos säästösumman ottaa sivuun silloin, kun tilillä on suurempi määrä rahaa. Hyvä nyrkkisääntö on, että jokaisesta saapuvasta palkasta/etuudesta/tuesta laittaa suoraan 10 % sivuun säästöön. Jos 10 % tuntuu liian paljolta, niin laita vaikka 5 %. Jos sekin tuntuu olevan liikaa, niin silloin olisi varmaan ihan hyvä käydä vähän läpi sitä edellisen kuukauden tiliotetta ja katsoa, että mihin sitä rahaa oikein menee, ja karsia menoja, jotta saat säästettyä.

Tähän vinkkiin liittyy myös psykologinen näkökulma. Maksamalla ensin itsellesi osoitat arvostusta itseäsi kohtaan – olet niin tärkeä itsellesi, että haluat suojata oman tulevaisuutesi ja haluat panostaa omaan taloudelliseen turvallisuuteesi, ja laitat itsesi etusijalle. Se on tervettä rakkautta itseään kohtaan, ja sen ansaitsee jokainen. Taloudellinen hyvinvointi on ihan yhtä tärkeää kuin fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen, ja maksamalla ensin itsellesi on taloudellisesta hyvinvoinnista huolehtimista konkreettisimmillaan. Tee tästä tapa, ja laita ihan oikeasti sivuun osa jokaisesta tulosta jonka saat.

 

2. Tee ruokalista ja noudata sitä

Ruokakulut ovat varsinkin lapsiperheessä monesti se akilleen kantapää, johon menee euro jos toinenkin hukkaan. Tai näin ainakin meillä, ellei me oikeasti suunnitella asiaa. Helposti sitä käy monta kertaa viikossa ruokakaupassa ostamassa Kaikkea Tarpeellista, eli toisin sanoen, asioita, joita ei todellakaan tarvitse. Tee ruokalista koko viikolle valmiiksi, ja laadi kauppalista listassa olevien ruokien perusteella. Lisää kauppalistaan myös aamu-, väli- ja iltapalatarvikkeet, ja muista ottaa se mukaan kauppaan asti. En itse pidä kauheasti ruoanlaitosta, mutta se että kaapista löytyy kaikki tarvittavat ainekset valmiiksi suunniteltuun ruokaan, helpottaa paljon sitä jokapäiväistä, tuskallista ruoanlaittotuntia. Suurempi plussa on silti se, että hyvin suunnitellun listan avulla ei tule juurikaan ruokahävikkiä, ja rahaakin säästyy.

Ruokakuluissa voi säästää myös näillä keinoilla:

  • Käytä jotain ruoan kotiinkuljetus- tai muuta vastaavaa palvelua. Meillä oli Ruokaboksi käytössä pitkään, ja rakastin valmiita reseptejä, kotiinkuljetusta ja monipuolisuutta. Se ei sovi kaikista tiukimmalle budjetille, koska vastaava määrä ruokaa on halvempaa, kun sen hakee itse. Säästäminen ei silti tarkoita aina sitä, että mitään ylimääräistä ei saa käyttää, joten jos taloutesi kestää tämän tyyppisen palvelun, ja siitä on säästöä sinulle, niin suosittelen kokeilemaan.
  • Tilaa ruoat kotiin/noutopisteeseen. Tämä on edullisempi kuin ruokalaatikot, ja tässä vaihtoehdossa voi itse vaikuttaa mitä kotiin tilataan. Toki näissäkin on edelleen ylimääräinen maksu kuljetuksesta, mutta se voi olla sen arvoista. Kaupassa tulee hyvin helposti ostettua ylimääräistä, ja näihin ylimääräisiin, turhiin asioihin voi helposti kulua kotiinkuljetusmaksua suurempikin summa.
  • Suosi satokausiajattelua. Tämä oli itselle yllättävä mutta toimiva keino alentaa ruokakuluja. Se ei tarkoita sitä, että koskaan ei saa ostaa satokauden ulkopuolisia tuotteita, mutta niitä kannattaa ostaa niin paljon kuin mahdollista. Säästön lisäksi tästä ajattelutavasta on sekin hyöty, että satokausituotteet ovat kaikista parhaimman makuisia juuri silloin. Itse tykkään käyttää tätä sivustoa apuna.

 

3. Säästä kaverin kanssa

Mikäs sen mukavampaa, kun yhdessä ystävän kanssa kärsiä ne ensimmäiset muutoksen tuomat viikot mitkä väistämättä saa pinnan kireälle ennen kuin uudesta asiasta on muodostunut tapa? Ei mutta oikeasti, kaverin kanssa säästäminen on paljon mukavampaa. Voi jakaa onnistumiset ja epäonnistumiset, ja mikä vielä parempaa, voi juhlia yhdessä säästötavoitteen täytyttyä. Olen sitä mieltä, että jokaisella pitäisi olla ainakin yksi kaveri, kenen kanssa rahasta voi puhua avoimesti ja häpeilemättä, ja jonka kanssa voi jakaa niin ne ilon ja onnistumisen tunteet kuin ne epäonnistumiset ja ärsytykset asiaa kohtaan.

Vinkkinä muuten, että minulla on Instagramissa menossa koko tämän vuoden ajan säästöhaaste, jossa on tavoitteena säästää itselleen puskurin. Haasteeseen on osallistunut jo kymmeniä ihmisiä, ja jaan aina joka viikko ihmisten edistymistä omalla kanavallani. Tule ihmeessä mukaan haasteeseen, vielä on vajaa kaksi kuukautta jäljellä tätä vuotta! Siellä on nähty huikeita onnistumisia, kun yksi toisensa jälkeen alkaa nyt saamaan tavoitettaan täyteen.

 

 

4. Kilpailuta vakuutukset ja liittymät

Tämä voi olla tylsän kuuloinen vinkki, mutta tärkeä sellainen. Milloin viimeksi olet kilpailuttanut vakuutukset, tai liittymät? Vakuutusmaksut tulevat monelle vain muutaman kerran vuodessa, eikä sitä maksaessa aina ehkä muista, kuinka paljon rahaa siihen on sinä vuonna jo laittanut, ja kuinka paljon on jäljellä. Kilpailutuksen ansiosta voit oikeasti säästää satasia vuodessa. Toki voi olla, että markkinoilta ei löydy edullisempaa ratkaisua mikä sinulla jo on, mutta aina kannattaa yrittää.

Vakuutukset ja puhelinliittymät kannattaa tarkistuttaa kerran vuodessa. Myös keskittäminen yleensä kannattaa, koska moni vakuutusyhtiö tarjoaa sitä matalampaa hintaa, mitä useamman vakuutuksen heiltä otat. Meillä on kaikki vakuutukset (tällä hetkellä) LähiTapiolassa. Olimme pitkään Ifin asiakkaita, mutta kun kilpailutin vakuutukset alkuvuodesta, saimme LähiTapiolalta selkeästi parhaimman tarjouksen, niin vaihdoimme sinne.

 

5. Anna itsellesi uusi mahdollisuus

Sait vaivalla säästettyä 200 euroa säästötilille, mutta huomasitkin hyvän tarjouksen, ja käytit kaiken? Ei haittaa! Olisi tylsää, jos kaikki asiat elämässä menisi suunnitelmien mukaan. Aloita alusta. Ota asia oppimisen kannalta. Nyt tiedät, mikä tietty asia sai sinut käyttämään rahaa, ja voit nyt miettiä, mikä siitä tilanteesta teki sellaisen. Meidän rahakäyttäytymiseemme vaikuttaa lähes aina jokin tunne. Oli se sitten tiedostettu tai tiedostamaton tunne, niin se on lähestulkoon aina syypää siihen, että käytämme rahaa. Ota tavoitteeksi, vaikka kahden viikon ajalle kysyä itseltäsi joka kerta kun mielesi tekee siirtää rahaa säästötililtä käyttötilille, mikä tunne taustalla on. Se saattaa alkuun tuntua tyhmältä ja tönköltä, mutta aika nopeasti tiedostat itsekin, miten suuri vaikutus tunteilla asiaan on.

Itsellä nämä ovat tylsyys ja ulkopuolisuuden tunne. Kaksi sellaista tunnetilaa, joissa olen selkeästi herkimmilläni käyttämään rahaa asioihin, joiden ainoa tarkoitus on tuoda mielihyvää ikävään tunteeseen. Minulla on neljä lasta, ja jokaisella kerralla isoin kulutuspiikki on osunut äitiyslomaan. Olen ihminen, jolla on pakko olla jatkuvasti joku projekti menossa, tai tylsistyn. Äitiyslomalla olen helposti jämähtänyt lapsen kanssa kotiin, ja silloin sekä tylsyys että ulkopuolisuuden tunne ovat korostetusti nousseet pinnalle. Velkaantumiseni yksi syistä oli se, että olin yksin ensin yhden, sitten kahden lapsen kanssa, eikä minulla ollut tekemistä. Siispä lievitin oloani ostelemalla asioita osamaksulla. Asioita, jotka hetkellisesti toivat hyvän olon tunteen, mutta ihan yhtä nopeasti olin takaisin siinä epämiellyttävässä tilassa.

On tärkeää tiedostaa, miksi repsahti käyttämään rahaa. Mitä tapahtui ostoa ennen? Mikä sai sinut ostamaan sen asian?

On hyvä muistaa, että säästämisen onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Jos oma elämäntilanne on kovin kuormittava, on ilmiselvää, että säästäminen ei ole se ensimmäinen asia mikä on mielessä. Tällöin kannattaa tietenkin keskittyä ensisijaisesti oman olotilan parantamiseen, ja aloittaa säästäminen sitten, kun henkiset voimavarat ovat riittävät. Rahahuolissa painivalle annan sellaisen vinkin, että kannattaa rohkeasti kohdata oma tilanne. Se ei todellakaan ole helppoa, mutta siellä olleena tiedän, että loppupeleissä se auttaa tilanteeseen eniten. Päätyy se sitten velkajärjestelyyn, ulosottoon, tai kuukausien tiukkaan budjetointiin, niin se on aina parempi vaihtoehto kuin epämääräinen kelluminen ja asian pakoilu.

 Minkälaisia säästökeinoja sulla on käytössä? Mikä sellanen asia jäi listasta pois, minkä ehdottomasti lisäisit sinne?

Kommentit

0 Comments

Tarvitsetko tukea matkallesi?

Olen apunasi talousasioissa

Oletko yksin raha-asioidesi kanssa? Tuntuuko siltä, että haluat ja tarvitset muutosta taloudelliseen tilanteeseesi, mutta et tiedä mistä aloittaa? Sitä varten olen kehitellyt kaksi erilaista palvelupakettia, jotka ovat sinun apunasi muutoksessa.

Minusta jokaisen tulisi voida olla raha-asioiden kanssa rauhassa, ja jokainen ansaitsee taloudellisen mielenrauhan. Ole rohkeasti yhteydessä, niin katsotaan miten voin parhaiten auttaa sinua.

Säästöpossu

Sijoita kuin tavis -sijoituskoulu

Sijoituskoulusta:

  • kuuden viikon kurssi, jonka aikana opit kaiken tarpeellisen rahasto- ja osakesijoittamisesta
  • saat lisää itsevarmuutta sijoittamiseen
  • saat vastauksen kaikkiin osake- ja rahastosijoittamista koskeviin kysymyksiin
  • opit budjetoimaan sekä tunnistamaan omat rahauskomukset jotka vaikuttavat kuluttamiseesi
Sijoita kuin tavis

VAHVISTU SIJOITTAJANA -VALMENNUS

Valmennus on sinulle, jos

  • toivot yhteisöä, jossa voit jakaa kokemuksiasi sijoittajana sekä oman talouden muutoksesta
  • toivot itsellesi itsevarmuutta sijoittajana
  • haluat tavoitella isompaa sijoitussalkkua, sekä optimoimaan sijoituksesi
  • kaipaat henkilökohtaista opastusta ja valmennusta taloudelliseen tilanteeseesi
  • haluat vihdoinkin saada selkeät askeleet taloudellisten tavoitteidesi saavuttamiseksi
  • kaipaat tukea oman talouden hallinnan opetteluun, sekä oikeasti toimivien keinojen käyttöönottoon

E-KIRJA: SIJOITA KUIN TAVIS -TYÖKIRJA

 

Suosittu työkirja nyt myös ladattavana e-kirjana! Sijoita kuin tavis -työkirja on käytännönläheinen työkirja, ja se on suunniteltu auttamaan tavallisia ihmisiä tekemään älykkäitä taloudellisia päätöksiä ja luomaan vakaan taloudellisen tulevaisuuden. Työkirja tarjoaa monipuolisen lähestymistavan säästämiseen ja sijoittamiseen, sisältäen kaiken tarvittavan tiedon säästämisestä, puskurista, kulutustottumusten muuttamisesta, rahakäyttäytymisen syistä sekä rahasto- ja osakesijoittamisesta.

E-KIRJA: BUDJETTIVIHKO

 

Budjettivihko koko vuodeksi! Budjettikirjan avulla voit helposti ja selkeiden ohjeiden avulla budjetoida taloutesi vuodeksi eteenpäin. Jokaiselle kuukaudelle on oma tyhjä budjettipohja.